Liikuntapaikkamessut
{Content.image.alt

Kaupungin panostaminen liikuntapaikkoihin on viesti koko Suomelle

Uutinen  01.12.2016

Liikuntapaikkoihin panostaminen viestii liikunnan isosta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnissa

– Vuosina 2012–2018 Tampereen kaupunki panostaa yhteensä 65 miljoonaa euroa liikuntapaikkojen rakentamiseen tai peruskorjaamiseen. On hienoa, että kaupungin luottamus- ja virkamiesjohto ymmärtää liikunnan merkityksen ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Kaupungin aktiivinen panostaminen liikuntapaikkoihin viestiikin koko Suomelle, että liikunnalla on iso merkitys ihmisten hyvinvoinnissa. Viime vuosina suurimmat liikuntapaikkahankkeet ovat olleet Tampereen uintikeskuksen, Tampereen stadionin ja Kaukajärven vapaa-aikatalon peruskorjaukset sekä Tesoman uusi palloiluhalli. Tulossa on vielä maauimala uintikeskuksen viereen sekä uusi jäähalli Tesomalle, ulkoliikuntaan taas on saatu useita uusia ja uudistettuja tekonurmikenttiä. Tampere on iso tapahtumakaupunki ja sillä on iso merkitys myös liikuntapaikkojen rakentamiseen, sillä kansainvälisissä urheilutapahtumissa on oltava laadukkaat kilpailuolosuhteet, toteaa Tampereen kaupungin liikuntajohtaja Pekka P. Paavola.

Liikkujan polku on avoin kohtaamispaikka

Uusi Liikkujan polku -verkosto on mukana SGGF 2017 -messuilla. Liikkujan polku on avoin kohtaamispaikka, jonka ideana on yhteistuumin tuottaa käytännön ratkaisuja ja vaikuttaa liikkumisen edellytyksiin, jotta mahdollisimman moni liikkuisi itselleen sopivilla tavoilla ja voisi hyvin. Perusajatuksena on, että kaikki tavat liikkua ovat hyviä – pääasia on, että liike lisääntyy.
Lue lisää: www.sport.fi/verkostot/liikkujan-polku-verkosto

Pohjoismaiden suurimmassa liikunta-alan ammattimessutapahtumassa tutustutaan alan uutuuksiin, kartutetaan tietämystä seminaareissa ja tietoiskuissa ja päivitetään lajitietoisuutta kiinnostavissa lajinäytöksissä. Mukana on myös Liikkujan polku -verkosto ja tapahtumassa jaetaan Vuoden Liikuntapaikka 2017 -tunnustus.